Kuopiolais-Siilinjärveläinen Jaska & Torpedo on toiminut jo
vuodesta 1992,
tosin aluksi eri nimellä ja osittain eri soittajillakin.
Nykyinen kokoonpano vakiintui v.2002.
Coverbändinä aloittanut Jaska&Torpedo on nyt alkanut
tekemään
vihdoin omaa musiikkia.
Laulajansa Jaskan sävellyksiin sanoituksia ovat työstäneet
luottotekstinikkarit Esa Eloranta ja Juha Mieskonen,
tuloksena suomalaisiin
tenhoavaa pop-iskelmää!
Keikkaohjelmisto koostuu siis nykyisin sekä koko kansan
iskelmä- ja
pop-rockhiteistä, että tulevista koko kansan tietoisuuteen
nousevista
Jaska & Torpedo-ralleista.
Parhaimmillaan juuri livebändinä tunnettu pumppu on ehtinyt
koluta Suomen tanssiravintoloita akselilla
Sodankylä-Helsinki.
Pienenä triviatietona bändin menneisyydestä mainittakoon:
-1990-luvun lopulla bändissä vaikutti hetken myös naisjäsen,
sittemmin
PMMP:nsä kanssa megasuosioon singonnut Paula Vesala.
-Tarttuva "Poikamies"-kappale sai televisiosoittoa vuonna
2007
Urheilukanavalla pyörineessä Aleksi Litovaara
Snowboarding-sarjassa.
-Jaska kävi voittamassa hopeaa keväällä 2010 Kuorosodassa
Marco Hietalan
johtamassa Kuopion joukkueessa.
Propaganda Records julkaisi bändin ensisinglen joulukuussa
2010 ja
ensimmäinen täyspitkälevy ilmestyy keväällä 2011.
Jaska & Torpedo kuvamateriaali
ladattavissa sivun alaosan kuvapankista.